Olen Sari A. Vainio, matkailun ja liike-elämän monityöläinen. Urani alkoi jo kultaisella seitsemänkymmentäluvulla tsupparina vanhempieni yrityksessä. Polkuni kulki Kokkolan Kauppaoppilaitoksesta ja korumyyjän tehtävistä sveitsiläisen sisäoppilaitoksen ja Pan American World Airwaysin kautta Jalokivigalleriayrittäjäksi ja lopulta LAMKin iloiseen joukkoon restonomiopiskelijaksi. Koulutukseltani olen siis IATA/UFTAA ITC, eli kansainvälinen matkailukonsultti ja nyt on aika täydentää ja päivittää osaamistani.
Tylsää ei todellakaan ole ollut- aina olen ollut enemmän tai vähemmän valmis heittäytymään uusiin haasteisiin, vaikka niissä ei aina urakehityksellisesti mitään järkeä ole ollutkaan. Tämä on kuitenkin minun elämäni ja lain ja hyvien tapojen lisäksi sitä ei rajoita mikään muu, kuin rajaton mielikuvitukseni ja perheen hyvinvointi.
Täytyy kuitenkin tunnustaa, että yrityksen yhteistyösopimuksen irtisanominen ennen opiskelupaikan varmistumista tuntui benjihypyltä ilman tietoa siitä, onko köysi kiinni, vai ei. Huippupäivä olikin heinäkuun ensimmäinen, jolloin uusi ura sai vahvistuksen hyväksymiskirjeen muodossa.
Opiskeleminen LAMKIssa heittikin minut sitten kertaheitolla mukavuusalueen ulkopuolelle. Ongelmani ei ollutkaan ikä, vaan Ipadiin rajoittuneet atk- tai siis it-taidot, kuten ihanat nuoret opiskelijatoverini opastivat. Maailma tuntui olevan täynnä minulle tuntemattomia käsitteitä ja tietokoneohjelmia, kovalevy savuten yritin imeä itseeni kaiken maailman pecha kutca-metodit, kouluttaa täysin kyvytöntä hiirikättäni piirtelemään exel-taulukoita, sekä rohkaistua painamaan enteriä lähettäessäni i h a n hirveän video CVni eteenpäin.
Kesän kiireistä johtuen, en ollut uhrannut juuri ajatustakaan harjoittelupaikan löytymiselle. Oikeastaan ajattelin sen taianomaisesti järjestyvän, jos olin onnistunut pääsemään kouluunkin, huolimatta lubenter abrobaturin loistokkaasta yo-todistuksesta. Kylmä hiki alkoi kuitenkin kohota otsalleni, kun huomasin dead linen lähestyvän, eikä harjoittelupaikasta ollut tuon taivaallista tietoa. Pohdin myös millaiset esimiehet uudessa paikassa olisi ja miten osaisin toimia onnistuneesti alaisena, kun olin ollut bossina jo monta vuotta.
Siellä se sitten siinsi horisontissa. LähiTapiolan turkoosi ständi nimittäin. Tulimme juuri ihanaisen Riitan (nimi muutettu ;)) kanssa lounaalta, kun aurinkoisesti hymyilevä palveluneuvoja kyseli kiinnostumistamme vakuutusasioihin. Jatkettuamme matkaamme, tunsin pakoittavaa tarvetta palata takaisin ja vaihtaa vielä muutaman sanasasen neuvojan kanssa, lopputuloksena meiliosoite työhakemusta varten!
Vauhdikkaasti lähetetty meili, sisälsi klassisesti kirjoitusvirheenkin heti ensi rivillä, mutta kuinka ollakaan poiki kutsun työhaastatteluun ja sitä kautta määräaikaisen työpaikan LähiTapiola Vellamon riveistä. Jälleen siis kohti uusia tuulia, vakuutusrintamalla en ollutkaan vielä työskennellyt. Hiukan ehkä sydänalassa tykytti ajatus uusista ohjelmista ja järjestelmistä, tietokoneet kun tunnetusti ovat vahvuusaluettani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti